Kalavesien hoito
Kalavesien hoidon tavoitteena on kalastuslain mukaisesti pidettävä vesien kalantuotannon hyödyntämistä ja lisäämistä ilman, että kalastolle tai luonnolle aiheutetaan vaaraa. Kalastusalueessa tavoitteeseen pyritään pääasiassa hallinnollisin päätöksin, joilla eri tavoin voidaan ohjata ja säätää kalastustehoa ja kalastuksen laatua tai erityisistä syistä kieltää kalastus kokonaan.
Kalaveden hoitoon luetaan myös istutukset ja kalastorakenteiden kunnostuksissa hoitokalastus. Käytännön toimet kuuluvat ensikädessä vesialueen omistajille.
Istutukset
Istutuksilla on kalavesiä hoidettu kautta aikain, mutta voimakkaimmin ne alkoivat vaikuttaa 1970 -luvulta alkaen kalanviljelyn kehittymisen myötä. Toimintaa on perusteltu kalavesien arvon parantamisella joko alkuperäisiä kalakantoja vahvistamalla tai vieraan lajin istuttamisesta arvioidulla saalistuoton nousulla. Istutukset ovat paikoin onnistuneet ja paikoin on aikaansaatu ylitiheitä kääpiöityneitä kantoja. Istutuksia onkin paljon tehty puutteellisen tiedon varassa tuntematta toiminnan aiheuttamia haitallisia seurauksia, joita on myös Enontekiön alueella. Esimerkiksi väärät valinnat siikamuotojen, istutustiheyksien ja kohdejärvien suhteen ovat taannuttaneet järvien alkuperäisiä harjus-, nieriä- ja taimenkantoja.
On huomioitava, että istutukset vaativat aina vesialueen omistajan luvan ja alueelle vieraan lajin ollessa kyseessä myös viranomaisen luvan. Istutuksia rajoittavat myös Maa- ja metsätalousministeriön alaisen Eläinlääkintä- ja elintarvikeviraston (EELA) asettamat elävän kalan ja mädin kuljettamista ja siirtoa vesistöalueelta toiselle koskevat määräykset.
Käytännössä istutukset ovat ensisijassa vesialueen omistajille kuuluva tehtävä, ei kalastusalueelle.
Siika
Enontekiöllä kalavesiä on hoidettu pääasiassa siianpoikasten istutuksin. Istutukset on aloitettu 1960 -luvulla vastakuoriutuneilla (vk) vaellussiian poikasilla. Toiminta laajeni 1970 -luvulla niin, että Muonion kalanviljelylaitokselta on siirretty suoraan 0,5 - 1,5 milj. kpl/v. Lisäksi uiton velvoitteena on Ounasjoen vesistöalueelle istutettu Lapin maatalouskeskuksen toimesta 1970 -luvulla lähes miljoona vk vaellussiikaa.
Ounasjokeen tehdyt siikaistutukset eivät ole menestyneet joen alkuperäisen vaellussiian rinnalla. (Huttula, Autti, ja Hiltunen, 2002.).
Luonnonravintoviljelyn yleistyttyä 1970 -luvun lopulla ja 1980 -luvulla siirryttiin 1-kesäisten pohja- ja vaellussiian istutuksiin. Määrät vaihtelivat yhteensä siten, että järviin istutettiin 70 000 -200 000 kpl/v ja alaslaskuina Muoniojokeen 100 000 - 300 000 kpl/v.
Valtion vesille on vuoden 1980 jälkeen istutettu siikoja erillisen suunnitelman mukaisesti (Kasurinen, 1985). Nykyvuosien siian istutusten määrä on valtion vesille noin 30 000 kpl/v (Huhtamella, 2003).
Velvoiteistutukset
KHO:n päätöksen (30.5.1980 nro 2863/80) mukaisesti Kemijoki Oy ja PVO-Vesivoima Oy ovat velvoitetut istuttamaan Ounasjokeen vuosittain kolmen vuoden keskiarvona 1 -kesäistä sisävesisiikaa 380 100 yksilöä ja vähintään 20 cm:n pituista järvitaimenta 10 860 yksilöä. Tästä velvoitemäärästä Enontekiön kunnan alueelle velvoite on 1 -kesäisenä siikana 50 680 yksilöä ja vähintään 20 cm:n taimenta 1448 yksilöä. Istutukset on aloitettu vuonna 1983. Siian istutuksissa on käytetty plankton-, pohja- ja nykyisin Ylä-Kemijoen paikallista vaellussiikaa. Taimenen istutuksissa on käytetty Pallasjärven, Rautalammen reitin ja Ylä-Kemijoen kantoja. Nykyisin pyritään istuttamaan Ounasjoen kantaa olevaa taimenta. Nykyvuosina siian istutuksia on vähennetty ja niitä on korvattu 3 -kesäisillä taimenilla ja kesän vanhoilla Ylä-Kemijoen kantaa olevilla harjuksilla.
Siirtoistutukset
Nieriän siirtoistutukset aloitettiin Metsähallituksen toimesta Käsivarressa vuonna 1987. Toiminnan tavoitteena on saada uusi luontaisesti lisääntyvä nieriäkanta ylikalastuksen tai virheellisten istutusten vuoksi menetettyihin järviin. Ajatuksena on myös vähentää alkuperäisiin kantoihin kohdistuvaa kalastuspainetta sekä kehittää kalastusmatkailua luomalla uusia ja helpommin saavutettavia kohteita.
Siirtoistukkaat on kalastettu ylitiheitä kantoja sisältävistä järvistä. Kalat ovat olleet pituudeltaan yleensä 7 - 13 cm.
Toisin, kuin esimerkiksi Utsjoella, eivät Enontekiöllä tehdyt istutukset tuottaneet toivottua tulosta kuin muutamissa vesissä.
Järvillä, joissa istutukset tuottaisivat toivottua tulosta, on ongelmana salakalastus. Muissa vesissä istutusten tulokseen vaikuttaa samoista ravintovaroista kilpailevat muut lajit. Toisaalta tiettyjen järvien taimenkannan kehittymiselle on parempi, ettei istutuksia tehdä.
(Lähde: Nieriän siirtoistutukset Ylä-Lapissa. Metsähallitus 1998)
Liitteestä 3. ilmenee vuosina 1996-2002 tehtyjen kalanistutusten kokonaismäärät Enontekiön kunnassa sekä Enontekiön kunnan alueelle suoritetut velvoiteistutukset vuosina 1999-2003.
Tiedot on koottu Lapin TE-keskuksen kalatalousyksikön kalanistutusrekisteristä ja Voimalohi Oy.ltä.
Hoitokalastus
Hoitokalastuksella vaikutetaan järven vinoutuneisiin kalakantarakenteisiin vähentämällä vähempiarvoista kalabiomassaa. Vinoutuneet kalakannat ovat tiheitä ja yksilökooltaan pieniä, yleensä särkikala-, kiiski- ja ahvenpopulaatioita, jotka ovat vallanneet järven. Kalastorakenteet vinoutuvat usein yksipuolisen kalastuksen johdosta, mutta myös virheellisesti tehtyjen kalanistutusten seurauksena. Esimerkiksi ylitiheät, kääpiöityneet ja huonokuntoiset siikakannat ovat useimmiten ylimitoitettujen istutusten seurausta.
Hoitokalastuksen onnistumisen edellytys on, että kalaa poistetaan usean vuoden ajan määrällisesti ja laadullisesti oikein. Virheellisesti tehty kalastus vinouttaa pahimmillaan kalastorakennetta entisestään lisäten vähempiarvoisten kalojen määrää. Oikein tehdyllä hoitokalastuksella kalojen keskikoko kasvaa selvästi ja arvo- ja petokalakannat vahvistuvat. Tärkeintä on kalojen ja kalaston laadun parantaminen.
Vaikka hoitokalastuksessa yleensä pyritään poistamaan kalaa tehokkaasti ja määrällisesti paljon, on virheellistä tuijottaa pelkästään poistettavaan biomassaan; yhtä tärkeää on myös tietää kappaleiden vaikutus kokonaisuuteen, kuten istutuksissa.
Optimitilanteessa kalakannat säätelevät itse syntyvien vuosiluokkien yksilömääriä, jolloin saavutetun tasapainon ylläpitämiseen ei tarvitse puuttua. Riittää, kun oikeilla kalastusjärjestelyillä ja hallitulla kalastuksella verotetaan oikeassa suhteessa arvokalakantoja.
Oikein tehtynä hoitokalastus on istutuksiin rinnastettava kalavedenhoitomenetelmä, jolla vesialueeseen sisältyvä arvo voidaan saada konkreettiseen käyttöön (elinkeino-, matkailu-, ja virkistyskalastus)
Hoitokalastukseen voidaan lukea myös nieriän siirtoistutustoiminta, jossa istukkaita kalastettaessa harvennetaan samalla ylitiheitä nieriäkantoja.